Pyöräilyssä emme tällä hetkellä tarjoa varsinaista ohjausta, mutta pyöräilyyn liittyviin kysymyksiin ja harjoitteluun saa apua esimerkiksi seuran WhatsApp-ryhmässä. Seuran tarjoama pyöräilyharjoittelu perustuu ennen kaikkea yhteisiin lenkkeihin, ja porukka voidaan jakaa sopiviin vauhtiryhmiin. Yhteisillä lenkeillä edetään aina niin, että kaikki pysyvät mukana.
Lenkkejä tehdään vaihtelevasti maantiellä ja maastossa kevyenliikenteenväyliä sekä sulan maan aikana myös latupohjia hyödyntäen. Yhteiset lenkit tarjoavatkin harjoittelun lisäksi mahdollisuuden tutustua muihin harrastajiin ja viettää aikaa yhdessä. Sosiaalisuus ja yhteinen tekeminen ovat vähintään yhtä tärkeä osa pyöräilyä kuin kilometrit. Satunnaisesti käymme myös yhteisissä spinning-treeneissä, joista tiedotetaan erikseen.
Triathlonissa pyöräily muodostaa usein kilpailun pisimmän osuuden, joten sen merkitys kokonaisuudessa on suuri. Hyvä pyöräilytekniikka auttaa etenemään vauhdikkaasti jataloudellisesti, jotta juoksuun jää vielä voimia. Yhteisillä lenkeillä karttuvat niin kilometrit, ajokokemus kuin varmuus pyörän päällä ja samalla matka taittuu hyvässä seurassa.